AlumniStudent Weekend on pidetty perinne

19. marraskuu 2018

Alumnit ja opiskelijat yhteen kokoava seminaari on järjestetty noin 30 kertaa.

Yhteistyö

  • alumni_seminar
  • alumni

Huhuu avaruus!

19. marraskuu 2018

Uudistetulla radioastronomian kurssilla opiskelijat pääsevät havainnoimaan kaukaisia galakseja Suomen ainoalla tähtitieteelliseen tutkimukseen käytettävällä radioteleskoopilla.

Opiskelu

  • radioteleskooppi
  • metsähovi
  • Opiskelu

Juha-Matti Tilli ei saanut unta – sen sijaan hän sai idean, joka vei Linuxin haavoittuvuuksien jäljille

31. lokakuu 2018

Juha-Matti Tilli päätti tutkia, voisiko hänen jatko-opintoaiheeseensa liittyvän ongelman ratkaista paremmin. Samalla hän ymmärsi, että aiemmat ratkaisutavat saattoivat muodostaa tietoturva-aukon.

Opiskelu

Shaking up Tech avasi lukiolaisille tekniikan alan rajattomia mahdollisuuksia

25. lokakuu 2018

Lukiolaiset kohtasivat tekniikan alan johtajanaisia Shaking up Tech -tapahtumassa Aalto-yliopistolla 11. lokakuuta.

Opiskelu

Sähkötekniikan korkeakoulussa jaettiin ensimmäiset Vuoden sytyttäjä -palkinnot tunnustuksena oppimisen edistämisestä

9. lokakuu 2018

Kandi- ja maisteritason kursseja palkittiin dekaanin kahveilla 4.10.2018.

Opiskelu Palkitut

  • opetus
  • palkittu
  • palkinto
  • Opiskelu

Sähkötekniikan korkeakoulun tohtoreista 100 % on tyytyväisiä tutkintoonsa

4. lokakuu 2018

Uraseurantakysely selvitti, kuinka vuonna 2014 tohtorin tutkinnon suorittaneet ovat työllistyneet.

Opiskelu

  • tohtorit
  • työllistyminen

Yliopistonlehtori Anu Lehtovuori on akateeminen moniosaaja

26. syyskuu 2018

Opetus ja tutkimus ovat tiukasti sidoksissa toisiinsa.

Opiskelu

  • yliopisto-opetus
  • opetus
  • yliopisto

Sähkötekniikan opiskelu toi Teksasin helteestä Suomen kuumuuteen

17. syyskuu 2018

Ryhmä teksasilaisia opiskelijoita vietti helteisen kuukauden langattoman viestinnän kurssilla Aalto-yliopistossa.

Opiskelu Yhteistyö

  • Yhteistyöyliopisto
  • kesäkurssit

Perhepäivässä lapset innostuivat tieteestä

17. syyskuu 2018

Työpajoissa lapset tutkivat karkkivärejä, rakensivat kolmiulotteisia rakennelmia ja ohjelmoivat robotin kulkemaan labyrintissa.

Yhteistyö

  • aalto_junior

Ainutlaatuinen havaintosarja paljastaa: Auringon radiokirkastumat sykkivät kuin sydän

13. syyskuu 2018

Auringon tutkiminen auttaa ennakoimaan aurinkomyrskyjä, jotka aiheuttavat merkittäviä ongelmia tietoliikenteelle, paikannusjärjestelmille ja sähkönjakelulle.

Tiedotteet

Protopajakurssilla kehitelty ranneke voi ennaltaehkäistä lasten kätkytkuolemia

5. syyskuu 2018

Opiskelijat pääsivät toteuttamaan yritysten toimeksiantoja kesäkurssilla.

Opiskelu Yhteistyö

  • protopaja
  • protopajakurssi

Kesätyö yliopistolla on itsenäistä ja joustavaa, mutta vaatii rutkasti oma-aloitteisuutta

20. elokuu 2018

Sähkötekniikan korkeakoulu palkkaa vuosittain kymmeniä opiskelijoita erilaisiin kesätyötehtäviin.

Opiskelu

  • kesätyö

Sähkötekniikan alumnit tutustuivat eduskuntaan kansanedustaja Jyrki Kasvin vieraina

16. heinäkuu 2018

Eduskuntaekskursiolle osallistui 21 vierasta esikouluikäisistä eläkeläisiin.

Yhteistyö

Aalto-yliopiston ja Paikkatietokeskuksen tutkimushankkeelle Suomen Akatemian rahoitus

2. heinäkuu 2018

Avaruusgeodesian VLBI-mittaukset helpottavat maapallon asennon määrittämistä.

Tiede ja taide

  • suomen_akatemia

World Challenge Finland 2018 – avoimella datalla parempi maailma

15. kesäkuu 2018

Aalto-yliopisto on mukana World Challenge Finland 2018 -kilpailussa, jossa ideoidaan esimerkiksi satelliittien ja lennokkien tuottamaa avointa dataa hyödyntäviä, kestävää kehitystä tukevia palveluita.

Opiskelu Tiede ja taide Yhteistyö

Ratkaisuja arjen tarpeisiin

7. kesäkuu 2018

Sähköpajakurssilla kehitelty kosketukseen reagoiva käsinukke syntyi taiteen ja tieteen yhteistyönä.

Opiskelu

  • sähköpajakurssi
  • sähköpaja_kurssi
  • sähköpaja_lopputyöt

Sähkötekniikan korkeakoulun ensimmäistä Family Day -tapahtumaa vietetään 15.9.2018

31. toukokuu 2018

Ohjelmaa on tarjolla kaikenikäisille.

Yhteistyö

Metsähovin radioteleskoopille uusi kupu

29. toukokuu 2018

Kupu suojaa radioteleskooppia lumelta, sateelta, tuulelta ja auringolta.

Tiede ja taide

  • radioteleskooppi
  • metsähovi

Kenestä vuoden 2018 Sähkötekniikan korkeakoulun alumni?

29. toukokuu 2018

Ehdota vuoden 2018 alumnia 20.9.2018 mennessä.

Palkitut

Kuka inspiroi ja tukee oppimista? Ehdota laadukkaan opetuksen palkinnon saajaa!

6. huhtikuu 2018

Haluamme tunnistaa ja tunnustaa hyviä tekoja ja palkita tekijöitä.

Opiskelu

Tähtitieteilijät loivat maapalloa suuremman teleskoopin – mustan aukon synnyttämien plasmasuihkujen rakenne kuvattiin huipputarkasti

3. huhtikuu 2018

Maata kiertävän radioteleskoopin havainnot ovat resoluutioltaan tarkimpia tähtitieteen historiassa; aivan kuin Kuusta voitaisiin katsella Maan pinnalla olevaa biljardipalloa.

Tiedotteet

Tekniikan ala on monipuolisempaa kuin yläkoululaiset tytöt ajattelivat

9. maaliskuu 2018

Työelämässä pärjää vahvan perustutkinnon sekä kieli- ja viestintätaitojen avulla.

Opiskelu Tiede ja taide

  • aalto_junior

Utelias mieli -näyttely esittelee sähkötekniikan historiaa ja innovaatioita

26. tammikuu 2018

Näyttely kertoo halusta löytää uusia ratkaisuja.

Kampus Tiede ja taide

  • sähkötekniikka
  • tekniikan_historia
  • historianäyttely

Häät kampuksella

15. tammikuu 2018

Tuomaksen ja Inkan yhteinen tarina alkoi fuksien infotilaisuudesta.

Kampus

Sähkötekniikan korkeakoulussa huomioitiin ansioituneita opettajia

24. marraskuu 2017

Kandi- ja maisteritason kursseja palkittiin dekaanin kahveilla 23.11.2017.

Opiskelu Palkitut

1 2 3 »