Metsähovista

Metsähovin radio-observatorio (virallisesti Metsähovin radiotutkimusasema) on suomen ainoa radio-astronominen observatorio ja yksi Aalto-yliopiston suurista opetus- ja tutkimusinfrastruktuureista. Observatorion pääinstrumentti on 14-metrinen radioteleskooppi, jonka lisäksi käytössä on myös pienempiä teleskooppeja. Metsähovi sijaitsee Kirkkonummella Kylmälän kylässä noin 30 kilometriä länteen Otaniemestä. Yksiköllä on toimitiloja myös Sähkötekniikan korkeakoulun tiloissa Otaniemessä, osoitteessa Otakaari 5 A, Espoo.

Metsähovissa toimii 15-20 tutkijaa, insinööriä, tutkimusapulaista ja teknistä henkilökuntaa lähinnä Aalto-yliopistosta. Lisäksi vuosittain noin kymmenen opiskelijaa suorittaa radioastronomisia havaintoja Metsähovin henkilöstön ohjauksessa. Alueella on myös Helsingin yliopiston ja Maanmittauslaitoksen Geodeettisen laitoksen toimintaa optisen tähtitieteen ja geodesian tutkimukseen ja opetukseen liittyen.

Metsähovin radio-observatorio on ollut toiminnassa vuodesta 1974. 14-metrinen teleskooppi päivitettiin 1992–1994, jolloin teleskoopin suojakupu ja peilipinta uusittiin. Teleskoopin pintatarkkuus on 0.1 mm (rms). Kuvia Metsähovista ja teleskoopeista löytyy galleriasta.

Toiminta radio-observatoriossa on erikoistunut seuraaville aloille:

  • Radioastronomian alan tutkimus
  • Radioastronomiassa tarvittavien instrumenttien kehitys
  • Radioastronomisten mittaustekniikoiden kehitys
  • Avaruustutkimus
  • Opetus

Metsähovi osallistuu Aalto-yliopiston Sähkötekniikan korkeakoulun opetukseen järjestämällä kursseja, harjoitustöitä ja opinnäytetöitä opiskelijoille. Jatko-opiskelijat voivat suorittaa lisensiaatin ja tohtorin tutkintoihin liittyväät tutkimusta. Katso lisätietoja opinnot-osiosta

Laitosjohtaja Joni Tammen haastattelu Jännän Äärellä Youtube-kanavalla:

Vierailu Metsähovissa

Vierailut ja ekskursiot järjestetään aina ennalta sovitusti. Jos olet kiinnostunut vierailusta, ota yhteyttä yksikön johtajaan (sähköposti metsahovi at aalto.fi; katso muut yhteystiedot).

Huomio: Matkapuhelimet, langattomalla yhteydellä (WLAN, Bluetooth tmv.) varustetut laitteet ja jopa GPS-paikantimella tai pysäköintitutkalla varustetut autot häiritsevät Metsähovissa tehtäviä havaintoja. Kaikki radiotaajuudella lähettävät laitteet pitää olla kytketty pois päältä ennen alueelle saapumista.

Miten meidät löytää

Käyntiosoite:

Metsähovin radiotutkimusasema
Metsähovintie 114
02540 Kylmälä

GPS: N 60 13.069 E 24 23.587

Puhelin: 029 4424 858
Sähköposti: metsahovi at aalto.fi
Fax: 09 256 4531 (vastaanottaa puheluja vain hätätapauksessa)

Sähköpostit:

Teleskoopin käyttöön, tieteellisiin projekteihin ja teleskoopin käyttöaikatauluihin liittyvät asiat:

metsahovi at aalto.fi

Yksittäisten henkilöiden yhteistiedot löytyvät yhteystiedoista.

Sivusta vastaa: | Viimeksi päivitetty: 08.05.2017.