Metsähovin radiotutkimusasema

Metsähovin radiotutkimusasema on Suomen ainoa tähtitieteellinen radio-observatorio.

Aalto-yliopiston Sähkötekniikan korkeakoulun erillislaitoksena toimiva observatorio sijaitsee Kirkkonummella, noin 30 kilometrin päässä Otaniemen kampuksesta. Se on myös yksi Aalto-yliopiston tutkimuksen ja opetuksen suurista infrastruktuureista.

Metsähovin pääinstrumentti, 14-metrinen radioteleskooppi, on käytössä kellon ympäri vuoden jokaisena päivänä, ja sen tuottamaa havaintodataa käytetään mm. aktiivisten galaksien, Auringon, ja maapallon pyörimisen tutkimiseen.

Metsähovissa toimii paikallisen henkilöstön lisäksi tutkijoita ja opiskelijoita erityisesti Sähkötekniikan korkeakoulun Radiotieteen ja –tekniikan laitokselta ja Suomen ESO-keskuksesta, mutta myös vierailijoita Aallon muista kouluista sekä muista yliopistoista. Esimerkiksi monet Turun ja Helsingin yliopistojen tähtitieteen opiskelijoista tekevät radioastronomian harjoitustöitä Metsähovissa, ja etenkin väitöskirjatutkijat tulevat Metsähoviin usein muista yliopistoista.

Julkaisutietokanta ei palauttanut tuloksia

Uutiset

Tapahtumat

Näytä lisää